Olen monesti miettinyt, että mitä minä haluan elämältä. Minulla on kova vauvakuume, mutta en todellakaan voisi ajattelemaan vauvaa tässä vaiheessa elämäntilannetta. Vai voinko? Monesti olen katsellut nuoria äitejä ja miettinyt, tiesikö he raskaaksi tullessaan, mitä he menettävät nuoruudestaan, kun saavat lapsen? Jotkut ovat ihan kypsiä vanhempia jo kaksikymppisinä, mutta joitakin katsellessa on tullut ajatus siitä, ettei kyseinen nainen ole tiennyt yhtään, mitä lapsen tulo merkitsee hänen elämälleen. En nyt tarkoita, ettei kukaan voisi tehdä nuorena lasta, mutta mielestäni sitä ehkäisyä voisi hieman miettiä pidempään. Lapsen aikana ei ole aikaa käydä baarissa, ei lähteä yhtäkkiä ajelemaan kavereiden kanssa, eikä välttämättä ole kavereille ollenkaan aikaa. Ainakaan alussa. Perheidyllin rakentaminen vie aikaa ja on rankkaa. Asiaa helpottaa mahdollinen isän poislähtö, jota nykyajan miehet harrastavat turhankin usein. Lisäksi nuorena pitäisi opiskella, eikä se ole välttämättä mahdollista lapsen aikana. Vai voisitko ajatella itseäsi hyssyttelemässä vauvaa sitterissä, kun luet samalla psykologian perusteita? Minä en ainakaan voi ajatella kyseistä asiaa ollenkaan. Olenko liian ankara mielipiteissäni? Itse ainakin ajattelen, että meneminen on hyvä sijoittaa näin nuorena, kun vanhana. Ensin huvit ja sitten lapset! Vai onkohan sittenkään näin?

Kiitos kun luit ja pas tullen toisteki!