Olen aina miettinyt, miksi koulukiusaus tapauksissa käy niin, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua? Miksi aina uhrit joutuvat kärsimään enemmän? Kiusaajat saavat jatkaa samassa koulussa ja ottaa uusia uhreja. Mielestäni tapauksiin ei edes helposti puututa. Kiusatun pitäisi itse pystyä kertomaan esimerkiksi kotona, että häntä kiusataan koulussa. Ei se niin vain onnistu. Kokemusta nimittäin on. Enkä sano, että nämä järjestelyt koskevat vain pelkkää koulukiusaamista, työpaikoilla menetellään aivan samanlailla. Se jota kiusataan, joutuu irtisanoutumaan tai vaihtamaan työpaikkaa. Eikö ketään ole ajatellut sitä, että ei se kiusaaja lopeta kiusaamistaan silloin? Koulun tai työpaikan vaihtuessa voisi entinen kiusaajakin tuntea olonsa yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. Tällöin hän voisi tajuta, millaista tuskaa hän on ennen muille tuottanut. Sanotaan, että kiusaajilla on omia ongelmia esimerkiksi kotona ja he työntävät tuskaansa toisten niskaan kierrättämällä vahinkoa.

Tässä aiheesta pieni tarina: Koulukaverini, jonka olen tuntenut ensimmäisestä koulupäivästä ala-asteella lähtien, oli pitkään koulukiusattu. Hän ei kertonut siitä kenellekään, mutta yläasteella hänestä tuli suositumpi ja hän alkoi tehdä asioita, joita suositut tytöt tekivät. Minua kiusattiin yhdeksän vuotta. Näistä kolme viimeistä vuotta oli suosittujen aiheuttamaa kiusaamista. Näiden samojen, mihin koulukaverinikin kuului. Se ei silloin tuntunut niin pahalta, kun ajatteli hänen olevan porukassa. Vihasin häntä, ainakin esitin tekeväni niin, kun hänkin näytti vihaavan minua. Minusta tuli hyvä ystävä kahden epäsuositun tytön kanssa. Meillä oli välitunneilla hauskaa. Sisimmässäni tunsin kuitenkin tuskaa. Vanhat hyvät kaverini olivat suosittujen joukossa ja he tuottivat minulle tuskaa. Nykyään, monen vuoden jälkeen, minusta on tullut vanhimman koulukaverini kanssa parhaat ystävät ja hänestä on tullut ystävä myös minun yläaste kavereideni kanssa. En ole enää kaveri muiden vanhojen kavereiden kanssa ja toisen välituntikaverinkin kanssa meni välit poikki. Olen kiitollinen näistä kahdesta tytöstä, vaikka toisen kanssa pidetään vähemmän yhteyttä. Vanhin koulukaverinikin on vanhempana näyttänyt, että se millainen olet, on tärkeintä. Ei se, oletko suosittu vai epäsuosittu. Meillä on paljon yhteistä hänen kanssaan ja meistä olisi varmasti tulleet hyvät ystävät jo yläasteella, jos hän olisi antanut minulle mahdollisuuden. Olemme nykyään puhuneet siitä usein, mutta minä olen antanut hänelle jo anteeksi. Haluan elää tässä hetkessä ja jos hänelle tapahtuisi jotain, olisin murtunut, mutta kiitollinen niistä hetkistä, joita sain hänen kanssaan viettää.

Haluaisin vain sanoa vielä loppuun, että olkaa ihmiset omia itseänne, älkää miettikö muiden mielipiteitä, älkääkä menkö heti vain suosittujen joukkoon. Joskus se tyttö/poika, joka on yksinäinen ja oudon tuntuinen, voi olla se maailman ihanin ihminen. Jutelkaa toisillenne ja pitäkää huolta toisistanne. Jos kiusaamista näkyy, ottakaa asia puheeksi ajoissa. Minä en puhunut asiasta 13 vuoteen ja vieläkin joskus kärsin siitä. Puhukaa, se auttaa, vaikka tuntuisikin pahalta. Löytäkää joku, jolle voitte puhua, oli se sitten internetissä oleva henkilö, ammattiauttaja, siivooja töissä, vanhemmat, kuka tahansa, mutta älkää vain jääkö ongelmienne kanssa yksin. Voitte kärsiä siitä loppuelämänne.

Kiitos kun luit ja pas tullen toisteki!