Minulla on useasti mennyt hermot ihmisiin. Pahinta on, että monet kaveritkin käyttäytyvät todella epäkohteliaasti. Nyt tuli tarve kertoa äskeisestä tapahtumasta, kun kaverini sanoi taas vähän ilkeästi. Se oli ihan ymmärrettävä reaktio, mutta kuitenkin. Hän olisi voinut kysyä esimerkiksi miksi tein niin tai pitää rakentavan keskustelun hetken, mutta ei. Minä otin hänen reseptinsä autostani ja aloin sitä katsomaan, että siinä on kaikki osat. Samalla katsoin kuinka monta kertaa kyseistä lääkettä oli päivässä määrätty otettaviksi. Kaverini tästä suutahti ja sanoi, ettei hänkään katso minun reseptejä. Asiasta olisi voitu keskustella ja minä olisin voinut puolustautua. Minä en vain pidä kyseisen kaverin toimintatavoista, koska hän valittaa minulle ja haukkuu minut usein pystyyn ilman, että kuuntelee minun mielipiteitä tai puolustusta asiaan. Minä olen kuitenkin hänet nyt kahdeksi päiväksi ainakin majoittanut luokseni ja hain hänet eilen 50km päästä luokseni, että hän pääsee hoitamaan omia asioita kaupungissa. Tässäkö on kiitos? Minä autan ja teen kaikkeni, että toisella on hyvä olo, mutta minä saan vain paskaa niskaan.

Mukavaa kuitenkin, jos sinä jaksoit lukea avautumiseni ja toivottavasti luet toistekin tekstejäni!

Olen aina miettinyt, miksi ihmiset ovat niin ennakkoluuloisia. Monet asiat ovat omassakin elämässäni sellaisia, mistä monilla ihmisillä on ennakkoluuloja. He katsovat minua omituisesti tai kuiskuttelevat toisille, kun tapaavat minut ensikertaa. Itsekin olen syyllistynyt moiseen, mutta tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä. Sitä tehdessä aiheuttaa toiselle pahan olon eikä anna mahdollisuutta tutustumiseen. Vuorovaikutustaitoja koetellaan työelämässä, sekä ihan kaupassa ohittaessa muita ihmisiä. Se millaisen ensivaikutelman annat, on tärkein asia kohdattaessa. Miten menetellään ensivaikutelman jälkeen ja millaiseksi keskustelu menee sen jälkeen. Tuomittuasi etukäteen ihmisen, estät häntä menemästä eteenpäin keskustelussa. Olen monesti huomannut, että ulkonäöllisesti häikäisemättömän ihmisen kanssa puhumisessa kokee yllätyksen. Tämä ihminen voikin olla ehkä juuri samanlainen kuin itse on. Olen kaivannut sellaista ihmistä jo pitkään ja tämä henkilö on juuri sellainen. No, ikäväkseni voin sanoa, että on ulkonäöllä minulle hieman merkitystä. Se ei kuitenkaan estä minua tutustumasta ihmiseen. Se, miten toinen aloittaa keskustelun, on viimeinen niitti vaikutuksen luomisessa. Olen oppinut, etten tuomitse ihmisiä niiden ulkonäön tai tekojen perusteella. Jos joku on tehnyt jotain hyvin pahaa, siitä on hyvä keskustella. Oikea ystävä ei kuitenkaan jätä toista pulaan. Minua on usein sanottu naiseksi, joka käyttäytymisellään tai pukeutumisellaan näyttää olevansa halpa. En itse koe sellaista ja minä vain pidän pukeutumisesta ja erilaisten ihmisten kanssa juttelemisesta. Olen myös harrastanut muutamien eri ihmisten kanssa seksiä ja siitä olen saanut paljon negatiivisia kommentteja. Se on tämä nykymaailma, kun ei saisi edes tyttö ja poika istua vierekkäin koulun penkeillä. Mielestäni liikaa ollaan vanhoillisia ja kaikki seksuaaliset asiat ovat pahoja. En ole ylpeä kaikesta tekemistäni asioista, mutta olisin kaivannut useammin kannustavia kommentteja ja kuuntelijoita, en negatiivisia asioita esille tuovia ihmisiä.

 Kiitos kun luit ja pas tullen toisteki!

Olen aina miettinyt, miksi koulukiusaus tapauksissa käy niin, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua? Miksi aina uhrit joutuvat kärsimään enemmän? Kiusaajat saavat jatkaa samassa koulussa ja ottaa uusia uhreja. Mielestäni tapauksiin ei edes helposti puututa. Kiusatun pitäisi itse pystyä kertomaan esimerkiksi kotona, että häntä kiusataan koulussa. Ei se niin vain onnistu. Kokemusta nimittäin on. Enkä sano, että nämä järjestelyt koskevat vain pelkkää koulukiusaamista, työpaikoilla menetellään aivan samanlailla. Se jota kiusataan, joutuu irtisanoutumaan tai vaihtamaan työpaikkaa. Eikö ketään ole ajatellut sitä, että ei se kiusaaja lopeta kiusaamistaan silloin? Koulun tai työpaikan vaihtuessa voisi entinen kiusaajakin tuntea olonsa yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. Tällöin hän voisi tajuta, millaista tuskaa hän on ennen muille tuottanut. Sanotaan, että kiusaajilla on omia ongelmia esimerkiksi kotona ja he työntävät tuskaansa toisten niskaan kierrättämällä vahinkoa.

Tässä aiheesta pieni tarina: Koulukaverini, jonka olen tuntenut ensimmäisestä koulupäivästä ala-asteella lähtien, oli pitkään koulukiusattu. Hän ei kertonut siitä kenellekään, mutta yläasteella hänestä tuli suositumpi ja hän alkoi tehdä asioita, joita suositut tytöt tekivät. Minua kiusattiin yhdeksän vuotta. Näistä kolme viimeistä vuotta oli suosittujen aiheuttamaa kiusaamista. Näiden samojen, mihin koulukaverinikin kuului. Se ei silloin tuntunut niin pahalta, kun ajatteli hänen olevan porukassa. Vihasin häntä, ainakin esitin tekeväni niin, kun hänkin näytti vihaavan minua. Minusta tuli hyvä ystävä kahden epäsuositun tytön kanssa. Meillä oli välitunneilla hauskaa. Sisimmässäni tunsin kuitenkin tuskaa. Vanhat hyvät kaverini olivat suosittujen joukossa ja he tuottivat minulle tuskaa. Nykyään, monen vuoden jälkeen, minusta on tullut vanhimman koulukaverini kanssa parhaat ystävät ja hänestä on tullut ystävä myös minun yläaste kavereideni kanssa. En ole enää kaveri muiden vanhojen kavereiden kanssa ja toisen välituntikaverinkin kanssa meni välit poikki. Olen kiitollinen näistä kahdesta tytöstä, vaikka toisen kanssa pidetään vähemmän yhteyttä. Vanhin koulukaverinikin on vanhempana näyttänyt, että se millainen olet, on tärkeintä. Ei se, oletko suosittu vai epäsuosittu. Meillä on paljon yhteistä hänen kanssaan ja meistä olisi varmasti tulleet hyvät ystävät jo yläasteella, jos hän olisi antanut minulle mahdollisuuden. Olemme nykyään puhuneet siitä usein, mutta minä olen antanut hänelle jo anteeksi. Haluan elää tässä hetkessä ja jos hänelle tapahtuisi jotain, olisin murtunut, mutta kiitollinen niistä hetkistä, joita sain hänen kanssaan viettää.

Haluaisin vain sanoa vielä loppuun, että olkaa ihmiset omia itseänne, älkää miettikö muiden mielipiteitä, älkääkä menkö heti vain suosittujen joukkoon. Joskus se tyttö/poika, joka on yksinäinen ja oudon tuntuinen, voi olla se maailman ihanin ihminen. Jutelkaa toisillenne ja pitäkää huolta toisistanne. Jos kiusaamista näkyy, ottakaa asia puheeksi ajoissa. Minä en puhunut asiasta 13 vuoteen ja vieläkin joskus kärsin siitä. Puhukaa, se auttaa, vaikka tuntuisikin pahalta. Löytäkää joku, jolle voitte puhua, oli se sitten internetissä oleva henkilö, ammattiauttaja, siivooja töissä, vanhemmat, kuka tahansa, mutta älkää vain jääkö ongelmienne kanssa yksin. Voitte kärsiä siitä loppuelämänne.

Kiitos kun luit ja pas tullen toisteki!

Olen monesti miettinyt, että mitä minä haluan elämältä. Minulla on kova vauvakuume, mutta en todellakaan voisi ajattelemaan vauvaa tässä vaiheessa elämäntilannetta. Vai voinko? Monesti olen katsellut nuoria äitejä ja miettinyt, tiesikö he raskaaksi tullessaan, mitä he menettävät nuoruudestaan, kun saavat lapsen? Jotkut ovat ihan kypsiä vanhempia jo kaksikymppisinä, mutta joitakin katsellessa on tullut ajatus siitä, ettei kyseinen nainen ole tiennyt yhtään, mitä lapsen tulo merkitsee hänen elämälleen. En nyt tarkoita, ettei kukaan voisi tehdä nuorena lasta, mutta mielestäni sitä ehkäisyä voisi hieman miettiä pidempään. Lapsen aikana ei ole aikaa käydä baarissa, ei lähteä yhtäkkiä ajelemaan kavereiden kanssa, eikä välttämättä ole kavereille ollenkaan aikaa. Ainakaan alussa. Perheidyllin rakentaminen vie aikaa ja on rankkaa. Asiaa helpottaa mahdollinen isän poislähtö, jota nykyajan miehet harrastavat turhankin usein. Lisäksi nuorena pitäisi opiskella, eikä se ole välttämättä mahdollista lapsen aikana. Vai voisitko ajatella itseäsi hyssyttelemässä vauvaa sitterissä, kun luet samalla psykologian perusteita? Minä en ainakaan voi ajatella kyseistä asiaa ollenkaan. Olenko liian ankara mielipiteissäni? Itse ainakin ajattelen, että meneminen on hyvä sijoittaa näin nuorena, kun vanhana. Ensin huvit ja sitten lapset! Vai onkohan sittenkään näin?

Kiitos kun luit ja pas tullen toisteki!